Kolme neljästä päästöhyvityksestä ei toimi

Päästöhyvitykset ovat suosittuja ja äärettömän monimutkaisia. Hyvityksiä 15 vuotta tutkinut Anja Kollmuss neuvoo, miten uutismedia tai tavallinen kansalainen voi tietää, onko hyvityksessä järkeä.

Postin uusi konseptimyymälä Helsingin keskustassa on yksi hiilineutraalia palvelua markkinoivista yrityksistä. “Jokainen lähetys täältä Boxista on 100% hiilineutraali.” Väite ei ole totta, vaan oikeasti jokaisen lähetyksen päästöt hyvitetään.

Ruotsissa ja Tanskassa isot lehdet ovat viime syksynä ja alkuvuonna paljastaneet ilmastokompensaatioiden vakavat ongelmat. (Dagens Nyheter ja Politiken) Nämä jutut ovat vaatineet toimittajilta kuukausien perehtymistä, sillä kompensaatiot ovat erittäin teknisiä ja mekanismi monipolvinen.

“Ne tappavat sinut raporteilla”, muotoili Politikenin toimittaja Sebastian Stryh Kjeldtoft, kun tapasin hänet maaliskuussa Kööpenhaminassa.

Mutta miten nopeampi media tai tavallinen kuluttaja voi suhtautua kompensaatiohin? Kysyin asiantuntija Anja Kollmussilta neuvoa.

Anja Kollmuss työskentelee Tukholman ympäristöinstituutti-nimisessä tutkimuslaitoksessa. Hän on tutkinut kompensaatioita 15 vuotta ja suhtautuu niihin hyvin kriittisesti. Kollmussista yritykset käyttävät hyväkseen sitä, että ilmastokysymys kiinnostaa kuluttajia.

“Hyvitykset eivät ole enää vaihtoehto torjua lämpenemistä. Ostetut kompensaatiot eivät välttämättä myöskään johda päästövähennyksiin.”

Kompensaatiot tulivat ilmastopolitiikan keinoksi Kioton ilmastokokouksessa vuonna 1997 (korjattu Kioton vuosi). Kollmussin mukaan Kiotossa laadittiin
teoriassa hyvät säännöt kompensoinnille. Käytännössä järjestelmä osoittautui paljon luultua vaikeammaksi eikä ole toiminut.

“Hyvitys on kaunis ajatus, muttei edistä vaadittua muutosta. Kolme neljäsosaa myydyistä kompensaatioista ei ole johtanut päästövähennyksiin. Se on valtava määrä käytettyä rahaa ilman tuloksia”, hän sanoo.

Järjestelmän ongelma on Kollmussin mukaan, että myyjä on onnellinen, jos voi myydä mahdollisimman paljon hyvityksiä ja kuluttaja on onnellinen, että voi ostaa paljon ja välittää ilmastosta.
“Periaatteessa hyvitys sanoo, että kulutusta voidaan jatkaa business as usual ja se on vaarallista.”
Mutta eikö kuluttajan ole parempi tehdä jotain kun ei mitään?
“Ehkä, mutta älä kutsu sitä hyvitykseksi, vaan että rahoitat hyväntekeväisyyttä.”

Kuluttajana ei ole aivan helppo arvioida kompensaatiopalvelun luotettavuutta. Kalliimpi tonnihinta ei takaa laatua.

Monet kompensaatioiden myyjät tarjoavat eri tyyppisiä hyvitysprojekteja. Ongelma on, että projektien raportit ovat maallikolle niin teknisiä, ettei niiden perusteella ole helppo tietää, onko projekti hyvä.
Tärkeää on varmistaa, että projekti on lisäinen. Konsulttijargonilta löyhkäävä sana tarkoittaa, että nimenomaan kompensaatiomaksut mahdollistavat projektin.

“Tuulivoimaprojekti voi kuulostaa hyvältä, mutta jos se olisi rakennettu joka tapauksessa, se ei ole lisäinen. Se ei kompsensoi lentosi päästöjä, koska olisi tapahtunut joka tapauksessa”, Kollmuss selittää.

Hänestä uusituvan energian projekteja ei siksi kannata tukea. Niiden tekijät tienaavat joka tapauksessa myymällä projektin tuottaman uusiutuvan energian.
Metsänistuttamishankkeet (6.4.2020 klo 17 korjattu sana uudistamishankkeet istuttamiseksi) ovat nekin ongelmallisia.
“Hyvitykset ei ole oikea väline siihen. Ensimmäinen ongelma on pysyvyys. kuinka pitkään metsä pysyy paikoillaan. Toinen on, että jos yksi alue suojellaan, miten varmistetaan, etteivät viljelijät hakkaa metsää toisaalla. Kolmanneksi metsänsuojelu ei ole päästövähennys vaan uusien päästöjen välttämistä. Metsää pitää suojella mutta se on kompensaatioiden kautta liian mutkikasta.”
Melko varmasti lisäisiä ovat usein teollisuuden kasvihuonekaasujen vähennyshankkeet. Esimerkiksi että lannoitetehdas asentaa dityppidioksidi-puhdistimen. Dityppidioksidi on vahva kasvihuonekaasu, mutta sen päästöjä ei säädellä, eli tehdas ei välttämättä muuten asentaisi puhdistinta.
“Ennen kaikkea vastuu varmistaa hankkeen tehokkuus on yrityksellä, joka väittää neutraloivansa päästönsä kompensaatioilla.”

Kompensaation ostaja on sertifikaattien varassa. Sellaisia ovat esimerkiksi Gold Standard ja Verra. Osa valvojista on Kollmussin mukaan hyviä, mutta valvontajärjestelmä on jäävi.
“Hankkeiden tekijät valitsevat valvojan ja maksavat tarkistukset. Valvojat ovat länsimaisia konsulttitoimistoja ja on ongelmallista, että paljon kompensaatiorahaa kuluu valvojien palkkioihinsa. Joskus hankkeet ovat niin teknisiä, että vain muutama valvoja on tarpeeksi perehtynyt edes tarkastamaan sen.”

Yritysten vastaus kompensaatioiden ongelmiin on ollut ylikompensoida. Kompensoimalla päästönsä kaksin tai jopa viisinkertaisesti ne ikään kuin vakuuttavat itsensä tehottomuudelta. Toisaalta, jos hanke ei ole lisäinen, ei sen kolminkertaistaminen muuta mitään.
“Jos ostat enemmän eimitään, ei se ole enemmän. Nollan kertominen ei auta“, Kollmuss muotoilee.

Päästökompensaatio-asiantuntijan vinkit toimittajille:

• Tärkeintä on kertoa yleisölle, että hyvitys ei vähennä päästöjä, jos jatkat lentämistä ja muuta päästöintensiivistä toimintaa.
• Kompensaatioiden yleisimmät ongelmat ovat seuraavat
  1) ettei päästövähennys ole lisäinen, eli ettei kompensaatioraha vaikuta hankkeen toteutumiseen
  2) että samaa päästövähennystä myydään tuplasti
• Jos haluaa panna rahaa päästökompensaatioihin, niihin kannattaa suhtautua kuin hyväntekeväisyyteen.

Kompensaatioita enemmän tarvitsemme järjestelmän muutosta. Tiedelehti Nature kirjoitti, että globaalisti päästöjen pitäisi vähentyä seitsemän prosenttia vuodessa. Silloin pysyttäisiin 1,5 asteen alla. Tahti olisi ennennäkemätön.
“Vertailun vuoksi, kun Neuvostoliitto hajosi, päästöt vähenivät 5 prosenttia vuodessa ja siihen vaadittiin että maan teollisuus luhistui”, Kollmuss sanoo.
Poliittinen todellisuus on tällä hetkellä kaukana fyysisistä tosiasioista. Poliittista halua sitoviin vähennyksiin tai kompensaatioiden kontrolointiin ei Kollmussin mukaan ole.
“Toimittajien pitää siksi kysyä päättäjiltä siitä, miten jäljellä oleva hiilibudjetti käytetään. Meillä on 530 gigatonnia hiilidioksidia jäljellä, jos haluamme pysyä alle 1,5 asteen lämpenemisessä. Nykytahdilla se käytetään kahdeksassa vuodessa. (Haastattelu tehtiin ennen korona-pandemiaa.) Maailma ei lopu kun hiilibudjetti on käytetty, mutta se näyttää kauhistuttavalta.”

Jos kuluttaja haluaa rahoillaan tukea ilmastonsuojelua, hänen kannattaa lahjoittaa sitä tahoille, jotka ajavat tiukkoja ilmastolakeja.

Anja Kollmussin oma tuore kirjoitus päästökompensaatioista täällä.